BlogBook

PIIKKISIKA

PORTION BOYS SAI UUDEN LAULAJAN

 

Tämän bändin keikoilla ei kukaan jää kylmäksi. Hiestä märkä paita on taattu.

Olen pari kertaa aikaisemmin kirjoittanut blogin lempibändistäni nimeltään Portion Boys. Valveutuneimmat ihmiset tietävät, että bändissä tapahtui jonkin aikaa sitten muutoksia laulajan vaihtuessa.

Uusi laulaja on nimeltään A.P. Vuori. 

Olen saanut kunnian tutustua Vuoreen tämän vuoden aikana ystävänä, mutta virallisilla keikoilla en ole aiemmin häntä nähnyt.

Syyskuun alussa lähdin Äänekosken Suolahdelle katsomaan, miten uusi laulaja selviytyisi pestistään. Täyttyisikö entisen laulajan Jay Rockan jättämät isot saappaat kuinka hyvin?

Siinä missä A.P. Vuori tarjoilee lahjakasta laulutaitoa kuulijoille, on myös vatsalihakset kehuttavassa kunnossa.

Tämä oli taas niitä matkoja, jotka tehdään intohimosta hyvään musiikkiin vailla sen suurempaa järjen hiventäkään. Olin sopinut tuttavani Mikan kanssa, että hän hakisi minut suoraan töistä Helsingin Viikistä. Sanottakoon tässä, että en ollut koskaan aikaisemmin tavannut matkakumppaniani kasvotusten.

Työvaatteet vaihtuivat lennosta bailukostyymiin, ja sitten yli 300 kilometrin matka sai alkaa. Mikan kanssa ehdimme matkan aikana tutustua toisiimme. Heti alkuun kävi selväksi, ettei välillämme ollut turhaa vieraskoreutta. Matkan aikana ja keikkaa odotellessa aika ei käynyt kertaakaan pitkäksi, vaan Mikan kanssa juttelimme ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Asetuimme hyvissä ajoin ennen keikkaa parhaille paikoille lavan eteen. Heti intron pamahdettua ilmoille aloin tuntea kuinka jalkani irtosivat maasta. Paluu maan pinnalle tapahtui vasta keikan loputtua.

Kuten aina ennenkin Portion Boysin keikalla, meno tempaisi mukaansa, tanssittavat hitit seurasivat toisiaan ja hiki virtasi valtoimenaan. Mutta entä sitten se A.P. Vuoren suoritus lavalla ja mitä uutta uusi laulaja on tuonut yhtyeen dynamiikkaan?

Keikan alussa kävi selväksi, ettei Vuoren rooliin kuulu imitoida edellisen laulajan maneereja tai toistaa mitään opittua kaavaa. Päinvastoin, esiintymisellään hän toi oman persoonansa isoksi osaksi yhtyettä. Lavalla se näkyi Portion Boysin entistäkin energisempänä esiintymisenä ja vanhojen hittien raikkaina tulkintoina. Lauluääntä ja tekniikkaa Vuorelta ei totisesti puutu.

Erikoismaininta pitää vielä antaa vuorovaikutuksesta yleisön kanssa. A.P. Vuori on sisäistänyt, että lavalle tullaan viihdyttämään maksavaa juhlakansaa. Tämä kaveri on hemmetin hyvä lisä Portion Boys porukkaan, ja minusta uudella kokoonpanolla bändi on nyt aiempaa yhtenäisempi.

Kiitos El Meissel, JaloTiina, Kenraali Vahva ja A.P. Vuori. Menestys on tällä porukalla ollut kaiken aikaa nousujohteista, mutta uskallan väittää, että tämä on vasta alkusoittoa matkalla tähtiin.

Sitten blogin alussa olevaan kysymykseen. Täyttyivätkö ne isot saappaat, jotka uudelle laulajalle jätettiin? Eivät pelkästään täyttyneet, vaan A.P. Vuori rikkoi kaikki odotukset.

Portion Boys vasemmalta oikealle: A.P. Vuori, El Meissel, JaloTiina ja Kenraali Vahva

MEIDÄN SIVUT:

PORTION BOYS 

Instagram 

Facebook

Kotisivut

PIIKKISIKA

Instagram

Facebook

 

HYVÄÄ MATKAA SATEENKAARISILLALLE

Muikku päivää ennen hyvästejä. Kuva: Peter Tammenheimo

23.9.2021 jouduin kohtaamaan jokaisen lemmikinomistajan pahimman painajaisen. Minun oli pakko myöntää itselleni, että nyt on aika luopua minulle perheenjäseneksi muodostuneesta koirasta.

Tämä on aina ollut lempikuvani minusta ja Muikusta. Kuvassa Muikku on 700 grammainen vauva vielä.

Muistan kuinka kävin vuonna 2010 vapun aikaan hakemassa Helsingin Vuosaaresta tuon 700 grammaa painavan vanupalloa muistuttavan chihuhua-pojan. Minulle oli alusta asti selvää minkä nimen tämä sydäntehurmaaja saisi. Koira kantaisi nimeä Muikku. Sainkin vuosien mittaan vastata monesti kysymykseen ”miksi tällainen nimi?”. Kysymykseen en itsekään tiedä vastausta, Muikku vain oli Muikku.

Muikku ehti olla mukanani elämän käänteissä lähes 12 vuotta. Koira ehti nähdä kuinka kärsin huonossa avioliitossa, oli rinnallani kun jäin leskeksi, nuoli kyyneleitäni pois kun luulin maailman hajonneen altani ja oli todistamassa kun rakastuin uudelleen. Koimme yhdessä niin paljon, että Muikku edusti minulle sitä elämäni tärkeintä aarretta, jota en luovuttanut kenelle vain hoitoon. Tämä jopa sairaalloinen suojeluviettini säilyi minussa Muikkua kohtaan loppuun asti.

Muikku kulki mukanamme lähes kaikkialle. Tässä juhlistamme samppanjan kera kun sain vuosien jälkeen myytyä Porissa olevan omistusasuntoni.

Kun aloin seurustella nykyisen aviopuolisoni kanssa, minulla oli tiukka ehto, että minun mukana tulee myös koira. Parhaasta kaveristani en luopuisi. Uusi seurustelukumppanini oli hyvinkin innoissaan naimakauppaan kuuluvasta bonuksesta. Kuljin viikoittain hänen luokseen linja-autolla Porin ja Helsingin väliä. Erään kerran puolisoni ehdotti, että jättäisin Muikun hänen luokseen, ettei aina tarvitsisi koiran kanssa matkata. Seurustelukumppanini oli täysin tietoinen, että minun ja koiran välillä on tiukka napanuora ja jos koirasta vääntyisi karvakin, seuraukset olisivat tuhoisia. Eräänä sunnuntaina jätinkin koiran hänen huomaansa ja lähdin yksin kohti Poria. Kiitollisuuden pystyi lukemaan kumppanin kasvoilta, hän tiesi tämän olevan suuri luottamuksen osoitus. Heidän kahden välille kasvoi samantien valtava rakkaus.

Muikku ehti asua Helsingissä minun ja aviopuolisoni kanssa 2014 asti, ja nämä olivat varmasti Muikun onnellisimmat vuodet. Koira kulki mukanamme – aina kun vain mahdollista – kaikkialle. Kesällä terasseilla Muikku oli valloittamassa sydämiä rauhallisella mutta loputtoman huomionkipeällä olemuksellaan. Kiersimme kolmistaan pitkin Suomea nauttien maisemista, nautimme kesäisin auringosta ulkona, kävimme piknikeillä ja vietimme rapsutustentäytteisiä iltoja kotona. Muikku ei ollut meille koira, vaan perheenjäsen.

Aivan viimeiset hetket yhdessä. Kuva on mielestäni kaikessa surullisuudessaan kaunis.

Meillä oli myös yhteinen leikki joka toistui jokaikinen ilta. Sillä aikaa kun minä olin iltalenkillä Muikun kanssa puolisoni meni piiloon milloin oven taakse, koska taas verhon taakse tai sohvan uumeniin etsittäväksi. Lenkiltä tullessa Muikku juoksi innoissaan ympäri asuntoa etsien toista isiään. Kun sitten puolisoni löytyi, oli koiran riemu suunnaton.

Valitettavasti vuodet tekivät tehtävänsä ja lopullinen päätös oli väistämätön. Jos olisimme ajatelleet omia tunteitamme, olisimme lähettäneet Muikun leikkauspöydältä toiselle, mutta oli aika olla epäitsekäs ja miettiä koiran parasta, kipua ei olisi syytä pitkittää.

Meille jäi mahtava kasa muistoja Muikun kanssa vietetystä ajasta, lukemattomat määrät kuvia ja vielä enemmän videoita pienestä rakkauspakkauksestamme.

Lopuksi haluan osoittaa loputtoman suuret kiitokset niille jotka hoisivat Muikkua, kun olimme matkoilla joihin ei voinut koiraa ottaa mukaan. Eniten Muikkua hoisivat Kaarina, Ulla perheineen ja loppuaikana yksinomaan Teemu. Kiitos kun olitte Muikulle maailman paras hoitopaikka ja annoitte rakkauttanne loputtomasti tuolle hurmurille.

Muikku, yritän olla surematta että lähdit, yritän olla kiitollinen niistä vuosista kun olit rinnallani.

Muikku 5.1.2010-23.9.2021

TATUOINTI RAKASTAMISEN TÄRKEYDESTÄ

Olipa kerran pitkä ja kostea ilta jätkäsaarelaisen asunnon parvekkeella. Illan aikana kipua tuottava taideartisti ja myöhemmin kivun uhriksi joutuva taidekeräilijä saivat ajatuksen liittää jo Kaunotar ja Hirviö -elokuvasta tutun pitkävartisen ruusun taidekeräilijän kokoelmiin kukkimaan ikuisiksi ajoiksi merkiksi siitä, että hänen kylmä sydämensä on oppinut rakastamaan ja että hän on onnistunut saamaan vastarakkautta, eikä hänen tarvinnut enää elää hirviönä. Näin hän saisi elää onnellisena elämänsä loppuun asti.

Olin valmistautunut henkisesti että käden taipeen tatuoiminen olisi sietämättömän kivuliasta.

Uusin tatuointini toi ensimmäisenä mieleeni rakastamani Kaunotar ja Hirviö-elokuvan, joten alkakoon uusin kirjoitukseni jopa satukirjamaisesti.

Mutta tosiaan, eräänä kesäkuisena iltana joskus puolenyön aikaan sain idean kutsua jokusia kavereita käymään nauttimaan kesäillasta puolisoni ja minun parvekkeelle oluen ääressä. Yksi kutsutuista oli Jouni Tsutsunen, ammatiltaan tatuoija. Kohtaloni sitetöityi, ihoni saisi uutta kuvaa. Varasin jo parin päivän päästä ajan tatuointiin.

En tarkalleen tiennyt, millainen kuvasta lopulta tulisi, kun astelin sovittuun aikaan Impact Tattooseen töistä väsyneenä, mutta innoissani uudesta kuvasta. Olin tuona kosteana kesäiltana antanut Jounille vapaat kädet toteuttaa sellaisen tatuoinnin, minkä hän näkisi istuvan minun persoonaani. Olin ehtinyt jo aiemmin sosiaalisessa mediassa tutustumaan Jounin käsialaan ja tiesin, että tästä tulisi loistavaa jälkeä. En joutunut pettymään.

Käsivarteeni Jouni oli suunnitellut mustavalkoista pitkävartista ruusua. Pitkävartinen ruusu toi mieleen heti minulle Kaunotar ja Hirviö -elokuvan rakkautta symboloivan lasikuvulla suojatun ruusun.

”Olipa kerran itsekäs ja epäystävällinen prinssi, joka asusteli omassa linnassaan palvelijoiden kanssa. Eräänä iltana ovelle koputteli vanha muori anoen yösijaa, minkä vastapalvelukseksi prinssi saisi kauniin ruusun lahjaksi. Prinssi kuitenkin torjui muorin pyynnön inhoten tämän rumuutta. Siihen taas eukko totesi, että kauneus voi olla sisäistä kauneutta. Prinssi torjui pyynnön kylmästi uudelleen, minkä jälkeen eukko muuttui kauniiksi haltiattareksi. Rangaistukseksi kylmäsydämisyydestään sekä kyvyttömyydestään rakastaa haltiatar muutti prinssin pelottavaksi hirviöksi sekä linnan palvelijat huonekaluiksi. Haltiatar antoi prinssille taikapeilin sekä ruusun. Taikapeili toimisi prinssin näköreittinä ulkomaailmaan ja ruusu taas aikapommina loitsun mahdolliseen purkautumiseen. Kun prinssi täyttää 21 vuotta, alkaisi ruusu kukkia. Jos prinssi oppisi rakastamaan ja saisi vastarakkautta, taika raukeaisi. Jos ruusu kuitenkin ehtii kuihtua ennen kyseistä ehtoa, prinssi jää ikuisesti hirviöksi.”

Uusi tatuointi on aina kaiken kivun arvoista.

Olen itsekin nuoruudessani ollut turhan pinnallinen, itsekäs ja rakkaudeton. Tuo ruusu saisi siis kuvastaa elämäni aikana opittua epäitsekkyyttä ja taitoa katsoa pintaa syvemmälle, enkä jäänyt hirviöksi.

Minulla ei ole aiemmin ainuttakaan mustavalkoista kuvaa, mutta tiesin sen istuvan hyvin värikuvieni väliin. Sen ympärillä olevat värikuvat jopa korostaisivat tuota käden keskellä olevaa mustavalkoista taideteosta.

Tiedän jo kokemuksesta ettei ole paras mahdollinen aika mennä tatuoitavaksi suoraan aamuvuoron jälkeen ja huonoilla yöunilla. Silloin kipu viiltää suuremmin. En tiedä onko se vain psykologista, mutta tuntuu että kipu on huomattavasti pahempaa väsyneenä. Otin varmuudeksi mukaan puuduttavaa Xylocain 2 % -geeliä, jos kipu kävisi sietämättömäksi. Ikinä en ole puudutusta käyttänyt, mutta tämä voisi olla se ensimmäinen kerta.

Kun näin tatuointi-idean ulottuvan ranteesta kyynärtaipeeseen, valmistauduin jo pahimpaan. En vain tiennyt, kumpi olisi pahempi rasti, ranne vai kyynärtaive.

Valmiiseen kuvaan olin enemmän kuin tyytyväinen. Tälle artistille menen useamminkin.

Ne kivuliaimmat kaksi ensimmäistä viivaa, jotka saavat minut epäilemään joka kerta kuvan ottamisen järkevyyttä, sijoittuivat ranteeseen. Kipu oli yllättävän lievää, sillä muistin ranteen olevan paljon pahempi paikka ottaa tatuointia. Ääriviivat jatkoivat uhkaavasti kulkuaan kohti käden taivetta. Ennen kuin Jouni alkoi tatuoimaan itse pelattyä taivetta hän varoitti, että nyt olemme siinä ikävimmässä kohdassa tatuoimista. Vedin syvään henkeä, suljin silmät ja valmistauduin kipuun, joka ylittäisi kipukynnykseni.

En sano, etteikö tuo käden taive olisi ollut kivulias, sitä se kyllä oli. Kipu ei ollut kuitenkaan pahinta mitä olen kohdannut. Alaselkä on ollut edelleen minulle se paskamaisin kohta.

Kun ääriviivat oli saatu valmiiksi, pyysin että kokeilisimme puudutusgeeliä. Ei niinkään kivun vaan ihan kokemuksen takia. Minulla on sen verran tatuointeja, että tiedän tarkkaan miltä kuvien ottaminen tuntuu. Nyt halusin kokeilla, kuinka hyvän kivunlievityksen geeli antaa. Ehkä kaikista pahin piikki kivusta lieveni loppuajaksi tatuoimista, mutta ei mitenkään merkittävästi.

Vaikka kuva on suht iso, sen tatuoimiseen ei mennyt kovin kauan aikaa. Kaikkiaan viivähdin studiolla vain vajaat pari tuntia. Arvostan tatuoijassa tälläistä nopeutta.

Olen niin tyytyväinen uuteen tatuointiin, että tiedän palaavani Jounille toistekin. Itse asiassa olemme jo puhuneet seuraavasta tatuoinnista, sellaisesta perinteisestä Old School -kuvasta yhdistettynä itseironiaan, mutta sen näette sitten kun se on tehty valmiiksi.

Käykää tutustumassa Jounin kädenjälkeen TÄSTÄ ja varailkaa aikoja, koska iho on tehty peitettäksi tatuoinneilla. ;)

PIIKKISIAN some-kanavat

INSTAGRAM

FACEBOOK