KOULUKIUSAAMISEN SYVÄT ARVET

KOHTI KOULUTIETÄ. Tällä viikolla koittaa uusien ekaluokkalaisten ensimmäinen koulupäivä. Koulun aloittaminen on meille jokaiselle tapaus, jota emme unohda koskaan. Mutta valitettavasti osalle meistä se muisto voi olla hyvinkin kipeä.

Siksi tämän kirjoituksen aiheena on koulukiusaaminen. Aihe poikkeaa täysin muista blogini teksteistä, jotka käsittelevät lähinnä ulkonäköä ja siitä huolehtimista.

Mutta aihe on minulle tärkeä, vaikka siitä kirjoittaminen onkin todella vaikeaa. Samalla tämä kirjoitus on minulle paljon henkilökohtaisempi kuin mikään aiemmin julkaisemani teksti.

Koulukiusaamisen syvät arvet kertovat minusta, ihmisestä Piikkisika-blogin takana.

 

YHTENÄ ELOKUISENA aamuna tulin ajatelleeksi, kuinka nopeasti päivät, viikot ja kuukaudet ovatkaan vierineet viime vuosina. Siinä samassa tajusin, että rakas siskontyttöni Miisa, Enon Pallopää, aloittaa syksyllä ala-asteen ensimmäisen luokan.

Pelkkä koulutien ajatteleminen sai minussa aikaan kylmiä väreitä. Ensimmäinen ja suurin toiveeni oli, ettei tuo pieni ihminen joutuisi koskaan kokemaan kiusaamista.

Vaikka koululurauha on asia, jonka pitäisi olla jokaisen lapsen perusoikeus, niin itsekin valitettavan hyvin tiedän, kuinka häikäilemättömästi se voidaan riistää pois. Riittää kun luokalta löytyy yksikin tasapainoton luokkatoveri.

Tiedän sen kokemuksesta.

 

MINUN KOULUTIENI. Eletään vuotta 1988. Pieni poika seisoo kiinni äitinsä kyljessä Porin Toejoella ja katselee innoissaan ala-asteen koulun pihamaata.

Minun kouluni!

”Tästä tulee iso osa minun maailmaani seuraavaksi kuudeksi vuodeksi”, poika ajattelee.

Jälkeenpäin ajateltuna eräänlainen maailma siitä tulikin, nimittäin polttava helvetti maan päällä.

Jo ensimmäisen viikon aikana kävi selväksi, että eräs luokallani olevan poika otti minut inhonsa kohteeksi. Miksi hän niin teki, syytä siihen en tiedä vieläkään.

Kuitenkin tuo inho sai hänet tekemään minulle jatkuvaa fyysistä väkivaltaa. Useimmiten väkivalta rajoittui seinään tönimisiin, maahan kaatamisiin ja pieniin nyrkiniskuihin.

Pahin näistä kiusanteoista oli, kun poika kaatoi minut luokkamme eteisen lattialle, istui päälleni ja korvista kiinni pitäen takoi päätäni betonilattiaan. En edes tiedä kuinka kauan tätä hulluutta kesti, sillä jossain vaiheessa silmissäni musteni.

Peläten kiusaajaani menin välikohtauksen jälkeen luokkaan taas oppimaan uutta. Vasta illalla, kun aloin oksentaa, kerroin äidille mitä on tapahtunut. Lääkärikäynti paljasti takaraivoni saaneen jonkinasteisia murtumia. Tilanne jatkui koko kaksi ensimmäistä luokkaa lähes muuttumattomana pieniä seesteisiä ajanjaksoja lukuun ottamatta.

 

OJASTA ALLIKKOON. Kun sitten siirryin kolmannelle luokalle, tiesin että luokkamme hajotetaan ja pääsisin kiusaajastani eroon.

Mutta.

Minun epäonnekseni uudelta luokalta löytyi useampi lapsi, joiden mieleen en ollut. Syyksi riitti, että minulla oli rumat vaatteet, olin ruma, vanhempani eivät olleet rikkaita, olin tyttömäinen, liian laiha ja vaikka mitä.

Useimmat luokkatoverini tyytyivät henkiseen väkivaltaan, mutta yhdelle se ei riittänyt. Jo kahtena aiempana vuonna tutuksi tullut riepottaminen höystettyinä nyrkiniskuin jatkui nyt tämän pojan toimesta.

Otin voimavarakseni ajatuksen, että olen tämän luokan kanssa ala-asteen loppuun. Sitten koittaisin yläaste, ja ehkä kiusaajani siirtyisivät toiseen kouluun tai vähintään toiselle luokalle.

Toiveeni ei toteutunut.

Yläasteelle siirryttäessä koulu oli päättänyt, ettei luokkaamme rikota, vaan sain ”kunnian” jatkaa samojen ihmisten kanssa vielä seuraavat kolme vuotta. Kaikenlainen alistaminen, nimittely, pelottelu ja väkivalta jatkui muuttumattomana.

 

MUISTAN ERÄÄNKIN ruokailun, jonka jälkeisellä välitunnilla useampi luokkatoverini sai kuningasidean kiinnittää minut väkisin metallirullakkoon siinä olevilla vahvoilla kumisilla kiinnityshihnoilla.

Joukossa tyhmyys tiivistyy.

Muistan ikuisesti kuinka nöyryyttävä tuo hetki minulle oli, kun seisoin siinä avuttomana ja sidottuna – ja samaan aikaan valtaosa koulun oppilaista parveili ympärilläni ja nauroi.

Olisin varmaan jäänyt siihen pidemmäksikin aikaa, mikäli luokkani tytöt eivät olisi tulleet ja auttaneet minua irti.

Tuosta yläasteajasta muistan vain harvoja valonpilkahduksia. Sellaisia kuin luokkani tyttöjen ja muutaman pojan ystävällisyyden minua kohtaan. Näitä luokkatovereitani ajattelen lämmöllä yhä edelleen.

Kun lähes kaikki olivat kääntäneet selkänsä, olivat nämä muutamat ikätoverini minulle niitä, joiden kanssa saatoin viettää välitunnit.

 

ÄIDIN TUSKA. En vieläkään tiedä, kumpi oli rankampaa, olla kiusattuna vai katsoa surua äitini silmissä hänen nähdessään lapsensa lohduttomuuden. En olisi halunnut olla koulukiusattu, mutta vielä vähemmän halusin, että äitini sai viettää unettomia öitä kiusaamiseni vuoksi.

Hänen tuntemansa tuska siitä, ettei edes äidin väsymätön taistelu ei auttanut tilanteeseen, oli myös minun tuskani.

Jos kouluaikani oli minulle loputtoman pitkä, oli se äidilleni varmasti vähintään yhtä pitkä hänen taistellessaan puolestani.

 

ELÄMÄ OPETTI USKALTAMAAN. Miten sitten kaikki kokemani minuun vaikutti? Samalla kun koulukiusaaminen opetti minulle kovuutta ja periksiantamattomuutta, se sai aikaan syviä haavoja sieluun. Haavat arpeutuivat, mutteivät koskaan kokonaan parantuneet.

Epäilin todella pitkälle aikuisuuteen asti, olenko tarpeeksi hyvä. Koin itseni rumaksi ja tyhmäksi. Kaikki uusi pelotti.

Epäilin myös kaikkea sellaista ajattelua, joka poikkesi valtavirrasta. Vasta nykyisen puolisoni puhdas ihailu, kun hän on nähnyt tapani toimia persoonallisesti ja täysin omalla tavallani, on saanut minut vakuuttumaan, että kelpaan juuri tällaisenä.

 

OPIKSI KIUSAAJILLE. Minulla on ollut aikaa pohtia, mitä haluaisin nyt sanoa kiusaajilleni. Minä toivon, että olette joskus, edes yhden kerran aikuisena miettineet, kuinka väärin olette minua kohtaan toimineet. Ja toivon, että olette katuneet tekojanne.

Teillä useimmilla on jo omia lapsia. Miettikää katsoessanne niitä omia rakkaita silmäteriänne, miltä teistä tuntuisi, jos joku laittaisi lapsenne kokemaan samoja asioita, joita te teitte minulle. Ehkä silloin ymmärrätte, kuinka vakavaan asiaan syyllistyitte.

Entä jos joku laittaisi teidän lapsenne pelkäämään jokaista koulupäivää niin paljon, että oppimisesta tulee mahdotonta, että koulutie on pelolla silattu?

Sitten onkin hyvä mennä peilin eteen ja kysyä itseltään: Olinko minä koulukiusaaja? Voinko olla ylpeä itsestäni? Entä minun lapseni?

Mutta loppuun haluan osoittaa kiitollisuutta kiusaajilleni. Kyllä, kiitollisuutta.

Kiitos, teitte minusta taistelijan.

Share This:

29 vastausta artikkeliin “KOULUKIUSAAMISEN SYVÄT ARVET”

  1. Tosi rankka tausta. Mutta oot noussut ylös. Mä oon susta tosi ylpee. Toivottavasti ”ne” tuntee nahoissaan kun lukevat.

    1. Toivottavasti ”ne” pysähtyvät edes hetkeksi miettimään millaisia asioita on tullut tehtyä ja osaavat olla edes pahoillaan.

    2. Kuulostaa omalla tavallaan niin tutulta. 😢 Kiusaamista koin itsekin siitä asti kun 5. luokalla eräässä onnettomuudessa olin. Koulumenestys ja tulevaisuuden suunnitelmat menivät, jonkin asteinen kiusaaminen alkoi, ystävät lähtivät, kelpasin vain kun joku joutui itse syrjityksi. 👭
      Olen kuitenkin kiitollinen kaikesta, minusta kehittyi vahva, lempeä, sitkeä taistelija, joka tietää, mitä elämä voi olla. 😑😊

      Luulen että ilman tuota kiusaamista sivu nyansseineen en olisi voinut toimia yli 20 vuotta yksityisopettajana luovalla alalla, enkä nyt auttaisi ihmisiä usealla eri tavalla henkisellä ( siis henkisellä, ei suoraan hengellisellä ) puolella uskomattomalla voimalla siunattuna. 😊

      Tämä ei tarkoita ettenkö itsekin maksaisi ehkä ikuisia maksuja kokemastani kiusaamisesta mutta en ole enää katkera, Olen asian kanssa sinut sillä kokemusteni varasto on samalla rikkaus ja tiedän, ettei kaikilla ole niin hyvin mennyt kuin silloin olisi voinut luulla.
      Kommenttini tarkoitus ei ole kannustaa kiusaamaan, vaan osoittaa kiusatulle, että ylös voi nousta, vaikka se kestäisi kauankin. 🤗
      Kokemuksesta sanon: se on mahdollista. Vaikka elämä kohtelee muutenkin kovalla kädellä, se on mahdollista.

      1. Lapset ovat niin uskomattoman julmia, niinkuin myös joskus aikuisetkin. 🙁 Järjetöntä miten onnettomuus, jonka kohdalla toiselle kuuluisi antaa tukea onkin aihe jonkun mielestä kiusata.

      2. Ilman koulukiusaamista en olisi se ihminen joka tänään olen. Koulukiusaaminen ajoi pohtimaan syvemmin elämän tarkoitusta ja Jumalasuhdetta. Nuoresta iästäni huolimatta mielenkiintoni kohdistui psykologiseen ajatteluun, itsetuntoon, sen kehittymiseen, ja miten kiusaamisen vaikutus näkyy itsetunnossani nykyisin. Kiusaaminen johti minut myös Jeesuksen luokse parikymppisenä. Sain omistaa armon, joka tulee Jeesuksen sovitustyön kautta. En kuitenkaan halua kaunistella kirjoituksellani kiusaamisen sieluuni ja naiselliseen itsetuntoon jättämiä haavoja. Minulla on ihana puoliso, jonka sain Jeesukselta. Hän ei voi ymmärtää, kuinka minua on voitu kiusata ko. asioista. Hän näkee nämä asiat minussa aivan eri tavalla. ASIAT, JOISTA SINUA KIUSATAAN, EIVÄT OLE ABSOLUUTTINEN TOTUUS SINUSTA!

  2. Vaikka aihe onkin kamala niin teksti oli tosi upea! Voit olla ylpeä taistontahdostasi. Itsellänikin on 4-vuotias lapsi ja yksi pahimmista peloistani on juuri se, että hänestä tulee kiusaaja tai kiusattu. En toivo hänestä kumpaakaan.

    – Nina / Monta syytä rakastaa

    http://www.montasyytarakastaa.com

  3. Samoilla linjoilla, kiusatusta ihmisestä tulee parhaimmillaan sitkeä taistelija. Kun on katsonut tuon kaiken saamatta apua, olemalla yksin.. Aivan mahtavaa nähdä/kuulla että olet päässyt voittajana maaliin ja se että nyt on puoliso joka tekee susta täydellisen. Myös hieno lueskella muitakin asioita, olet omalla tavalla korkeammalla kuin minä (sekoilut on tosin loppunut jo 😂) kiva kuulla monen vuoden tauon jälkeen miten siellä menee. Ehkä kaiken parhain tutustuminen sinuun mustan pilven aikana 😊

  4. Lähin peruskoulusta 23 v. sitten. Mun omista kiusatun kokemuksista on 24v.
    Silti mua oksettaa enkä pysty nytkään kertomaan mitä tapahtui.
    Se tyttö joka mut hakkas ja sylki mun päälle, on täysi-ikäisten kaksosten äiti.
    Mun biologinen esikoinen on puolta nuorempi.

    Karma siis kosti jo 😉

  5. Itku tuli lukiessa tätä sun postausta.
    Julmuus mitä lapset voivat toisilleen tehdä on aivan käsittämätöntä! Ymmärrän myös äitisi tuskan. Tässä samaisessa koulussa on veljeni tullut kiusatuksi sekä molemmat omat lapseni. Mitkään taistelut eivät asioita paremmaksi muuttaneet. Aivan järkkyä kun et voi lastasi suojella, vaikka mitä tekisit.
    Poikaa nimiteltiin, syrjittiin, pahimmillaan tönittiin ruusupuskiin, painettiin maahan, hakattiin ja potkittiin. Opettajan mielestä vika oli lapsessani, koska ”hän antaa kiusata itseään”. Opettajalla oli oma sääntö, ettei saa reetuta jos ei verta vuoda!
    Tyttö eristettiin koko ala-aste, kukaan ei halunnut olla hänen ystävänsä. Voi niitä lohduttomia itkuja ”mikä minussa on vikana?” Eikä mitään vikaa lapsessa ollut. Ystävällinen ja sydämellinen. Tytöllä auttoi harrastus 3. luokalla, josta sai kavereita. Koulussa ei kuitenkaan ketään koskaan. Tytöllä alkoi uusi elämä yläasteella kun ilmoitti, että ei halua kenenkään tutun kanssa samalle luokalle…
    Menneitä ei voi muuttaa, mutta tulevaan voi vaikuttaa ja tänään voit olla itsestäsi ylpeä. Olet kaikesta kokemastasi huolimatta kasvanut aivan ihanaksi nuoreksi mieheksi.
    Harmi, ettei sinua enää näe meidän lähikaupassa, halaisin oikein lujasti!

    1. Kiitos kommentistasi. Oli todella ikävää lukea että kyseisessä koulussa ei olla sinunkaan tytön aikana asennoitua oikein kiusaamiseen ja asettaa sille nollatoleranssia. Koulukiusaaminen on ikuinen taistelunaihe, joka ei tunnu ikinä päättyvän voittoon kiusattujen kohdalla. Valitettavasti pienikin kiusaaminen jättää ihmiseen arpia, jotka vaikuttavat pahimmillaan koko loppuelämän.

      Minullakin on ikävä sieltä lähikaupasta ihania asiakkaita, monista tuli minulle tärkeitä ihmisiä. Mutta nykyisessä työssäni saan kuitenkin olla oma itseni ylpeästi, joten lähtö oli minulle vain hyväksi.

  6. Vau! Todella rohkeaa kirjoittaa aiheesta, ja olet kyllä kokenut kovia. Tuo lopun kiitos kyllä kruunaa kaiken ja on varmasti aivan totta.

    1. Jos rehellinen olen, niin koulukiusaaminen on vain yksi osa pahoja kokemuksia. Mutta kiitos, se mikä ei tapa niin se vahvistaa. 😊

      1. Minullakin koulukiusaaminen on vain yksi osa pahoja kokemuksia, ehkä myöhemmin kirjoitan lisää niistä muistakin. Mutta tosiaan tämä kaikki on vahvistanut minua suunnattoman paljon.

    2. Kaikkien vuosien jälkeen vaati rohkeutta kirjoittaa nämä kokemukset julki, vaikka tässä oli vain pintaraapaisu millaista kiusaaminen oli. Jos olisin kaiken raakuudessaan kirjoittanut, olisi teksti kasvanut paksun kirjan pituiseksi.

  7. Mä osaan samaistua ihan täysin. Mun kokemukset ala-asteesta on aivan hirveät, mutta ne on osittain tehnyt musta mitä mä oon tänään – vahva, periksiantamaton ja ystävällinen. Mikään ei oikeuta niitä tekoja, mitä kiusaajat tekevät, mutta joka tapauksessa mä säälin niitä enkä itteäni. Täytyy olla helvetin paha olla, että saa toisen nöyryyttämisestä jotain kiksejä.

    Sä oot vahva ja upee ja mahtava ihminen, älä ikinä unohda sitä.

    1. Kiitos. Mikään ei tosiaan oikeuta kiusaajien tekoja, mutta ne pahat kokemukset voi myös kääntää voimavaraksi.

  8. Voi Juha. Suloinen ja kiltti pieni naapurin poika olit ❤.., vaikka me tosin ei siskosi kanssa aina huolittukaan sua ”isojen tyttöjen” leikkeihin mukaan 😉 On elämä vienyt, eikä juuri olla nähty. Entisessä työpaikassasi joskus törmättiin..ja voi kuule, sussa on sitä jotain. Olet ihanan lämmin ihminen, sulla on todella kiltit ja ystävälliset silmät, valloittava hymy ja rauhoittava ääni. Olet upea persoona! Voi, kun mä oisin tiennyt tästä, mistä kirjoitit, mä olisin niin mennyt pistämään ”luun kurkkuun” niille kiusaajille!! 😠 Kirjoitat rohkeasti kokemuksistasi. Olet kohdannut todella, todella kamalia asioita 😓Kuule, ihminen menee tollasesta rikki, vaan tiedä tänä päivänä; susta välittyy EHEÄ ihminen. Tasapainoinen ja hyvä. Oikeasti. Ihana lukea, että sulla on kaikki hyvin 😊 Kaikkea hyvää elämääsi myös jatkossa 😘 Olet ansainnut kaiken parhaan mahdollisen!

    1. Kiitos. Pitkälle on menty noista vuosista ja paljon muutakin ikävää matkalla koettu, mutta se kaikki on tehnyt musta juuri sen ihmisen joka olen tänäpäivänä. Olen älykäs ja vahva ihminen joka ei matkallaan satuttanut muita pönkittääkseen omaa egoaan, toisin kuin kiusaajani.

  9. Mahtava teksti, olet hienosti päässyt eteenpäin ja löytänyt itsesi. Tuollaista ei kenenkään toivoisi kokevan. Kiusaajille on turha olla katkera, kiusaaminen kielii heidän ongelmistaan. Toivoisin että yhä enemmän koulukiusaaminen saa näkyvyyttä, ja juuri sinunlaisillasi ihmisillä on ihailtava rohkeus siitä kirjoittaa! Kaikkea hyvää elämääsi.

    1. Kiusaaminen todellakin kertoo kiusaajan omasta huonosta olosta. Jos mietin omiakin kiusaajiani, on melkein läpinäkyvää miksi muita piti kiusata.

  10. Voi ihana ystävä – kyynel tuli silmään. Itse jouduin myös ala-asteella yhden väkivaltaisen tytön kiusaamaksi, ja jo silloin aloin heräillä aamuyöstä seuraavaa koulupäivää peläten. Julmuutta on mahdotonta ymmärtää – kumpuaa se sitten lapsista tai aikuisista. Moni eilisen koulukiusaaja piinaa nykyään kollegoitaan työpaikalla.
    Kiitos hienosta kirjoituksesta, joka valaa voimaa moniin!

    1. Tuo pelko on se yksi raastavimmista tunteista, jonka kiusaaminen aiheuttaa. Voit olla ylpeä kuinka olet menestynyt suunnattoman paljon elämässäsi, voin vannoa että kiusaaja ei ole lähellekään niin paljon.

  11. Tämä kosketti ja syvästi. Omat kaksoseni aloittavat 8. luokan mutta varsinkin poikaani on kiusattu 3. luokasta lähtien.
    Kiusaaminen on niin rankkaa, että viimeksi maanantaina hän katsoi minua suoraan silmiin ja sumeilematta sanoi:
    ”Annan kiusaajille kaksi viikkoa. Jos kiusaaminen jatkuu sen jälkeen, on sama vaikka tapan itseni.”
    Minun rakas 14-vuotias poikani. Tunnen hyvin äitisi tuskan. Tiedän tasan tarkkaan miltä hänestä ja sinusta tuntuu. Käyn samaa taistelua joka ikinen päivä. Peläten, milloin soittaa rehtori, milloin poliisi. Milloin viimeisen kerran saan pidellä poikaani sylissäni.
    Kukaan ei voi tehdä mitään. Kaikki nostaa kädet pystyyn. Koulu, poliisi, vanhemmat.
    ”Ei me voida mitään tehdä, kun kukaan ei tunnusta, eikä kukaan ole näkemässä…”
    Niinpä.
    Annan tämän postauksen pojalleni luettavaksi. Toivon, että se tuo edes pienen valonpilkahduksen hänen koulutielleen, joka alkaa huomenna.
    Kiitos, kun avasit rohkeasti tarinaasi ja kaikkea hyvää tulevaan.

    1. Liikutuin suuresti, kun luin poikasi koulun käynnistä. Olen itse suunnitellut kiusaamisaikana vaikka kuinka itsetuhoisia tekoja, jotta kiusaamista ei olisi tarvinnut kestää. Olisin mielelläni sinuun yhteydessä jatkossakin. Joten jos haluat niin laita minulle sähköpostia osoitteeseen info@piikkisika.com

  12. Hienosti ja rohkeasti kirjoitettu. Hyvä kun tartuit rohkeasti aiheeseen! Kiusaaminen on aina raukkamainen teko. Harmi, että se ei lopu kouluun vaan sitä esiintuy myös työelämässä, parisuhteissa, naapurustossa, blogikommenteissa ja jopa sukulaisuussuhteet voivat olla aikuisiällä piinaavia.

    Mun tarinan voi lukea täältä http://countrysally.blogspot.fi/2015/01/siperia-opettaa.html?m=1

    Kaikkea hyvää sulle!

    1. Syvennyn ehdottomasti mahdollisimman pian lukemaan blogisi. Olen juuri lomamatkalla ja yritän mahdollisimman vähän viettää aikaa koneella. 🙂

  13. Tiedän mistä puhut! <3 Tosi rohkea teksti. Toivottavasti ihmiset ottavat kiusaamisen tosissaan ja puuttuvat siihen heti.

    Taru
    stuffabout.fitfashion.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *