Olipa kerran pitkä ja kostea ilta jätkäsaarelaisen asunnon parvekkeella. Illan aikana kipua tuottava taideartisti ja myöhemmin kivun uhriksi joutuva taidekeräilijä saivat ajatuksen liittää jo Kaunotar ja Hirviö -elokuvasta tutun pitkävartisen ruusun taidekeräilijän kokoelmiin kukkimaan ikuisiksi ajoiksi merkiksi siitä, että hänen kylmä sydämensä on oppinut rakastamaan ja että hän on onnistunut saamaan vastarakkautta, eikä hänen tarvinnut enää elää hirviönä. Näin hän saisi elää onnellisena elämänsä loppuun asti.
Olin valmistautunut henkisesti että käden taipeen tatuoiminen olisi sietämättömän kivuliasta.
Uusin tatuointini toi ensimmäisenä mieleeni rakastamani Kaunotar ja Hirviö-elokuvan, joten alkakoon uusin kirjoitukseni jopa satukirjamaisesti.
Mutta tosiaan, eräänä kesäkuisena iltana joskus puolenyön aikaan sain idean kutsua jokusia kavereita käymään nauttimaan kesäillasta puolisoni ja minun parvekkeelle oluen ääressä. Yksi kutsutuista oli Jouni Tsutsunen, ammatiltaan tatuoija. Kohtaloni sitetöityi, ihoni saisi uutta kuvaa. Varasin jo parin päivän päästä ajan tatuointiin.
En tarkalleen tiennyt, millainen kuvasta lopulta tulisi, kun astelin sovittuun aikaan Impact Tattooseen töistä väsyneenä, mutta innoissani uudesta kuvasta. Olin tuona kosteana kesäiltana antanut Jounille vapaat kädet toteuttaa sellaisen tatuoinnin, minkä hän näkisi istuvan minun persoonaani. Olin ehtinyt jo aiemmin sosiaalisessa mediassa tutustumaan Jounin käsialaan ja tiesin, että tästä tulisi loistavaa jälkeä. En joutunut pettymään.
Käsivarteeni Jouni oli suunnitellut mustavalkoista pitkävartista ruusua. Pitkävartinen ruusu toi mieleen heti minulle Kaunotar ja Hirviö -elokuvan rakkautta symboloivan lasikuvulla suojatun ruusun.
”Olipa kerran itsekäs ja epäystävällinen prinssi, joka asusteli omassa linnassaan palvelijoiden kanssa. Eräänä iltana ovelle koputteli vanha muori anoen yösijaa, minkä vastapalvelukseksi prinssi saisi kauniin ruusun lahjaksi. Prinssi kuitenkin torjui muorin pyynnön inhoten tämän rumuutta. Siihen taas eukko totesi, että kauneus voi olla sisäistä kauneutta. Prinssi torjui pyynnön kylmästi uudelleen, minkä jälkeen eukko muuttui kauniiksi haltiattareksi. Rangaistukseksi kylmäsydämisyydestään sekä kyvyttömyydestään rakastaa haltiatar muutti prinssin pelottavaksi hirviöksi sekä linnan palvelijat huonekaluiksi. Haltiatar antoi prinssille taikapeilin sekä ruusun. Taikapeili toimisi prinssin näköreittinä ulkomaailmaan ja ruusu taas aikapommina loitsun mahdolliseen purkautumiseen. Kun prinssi täyttää 21 vuotta, alkaisi ruusu kukkia. Jos prinssi oppisi rakastamaan ja saisi vastarakkautta, taika raukeaisi. Jos ruusu kuitenkin ehtii kuihtua ennen kyseistä ehtoa, prinssi jää ikuisesti hirviöksi.”
Uusi tatuointi on aina kaiken kivun arvoista.
Olen itsekin nuoruudessani ollut turhan pinnallinen, itsekäs ja rakkaudeton. Tuo ruusu saisi siis kuvastaa elämäni aikana opittua epäitsekkyyttä ja taitoa katsoa pintaa syvemmälle, enkä jäänyt hirviöksi.
Minulla ei ole aiemmin ainuttakaan mustavalkoista kuvaa, mutta tiesin sen istuvan hyvin värikuvieni väliin. Sen ympärillä olevat värikuvat jopa korostaisivat tuota käden keskellä olevaa mustavalkoista taideteosta.
Tiedän jo kokemuksesta ettei ole paras mahdollinen aika mennä tatuoitavaksi suoraan aamuvuoron jälkeen ja huonoilla yöunilla. Silloin kipu viiltää suuremmin. En tiedä onko se vain psykologista, mutta tuntuu että kipu on huomattavasti pahempaa väsyneenä. Otin varmuudeksi mukaan puuduttavaa Xylocain 2 % -geeliä, jos kipu kävisi sietämättömäksi. Ikinä en ole puudutusta käyttänyt, mutta tämä voisi olla se ensimmäinen kerta.
Kun näin tatuointi-idean ulottuvan ranteesta kyynärtaipeeseen, valmistauduin jo pahimpaan. En vain tiennyt, kumpi olisi pahempi rasti, ranne vai kyynärtaive.
Valmiiseen kuvaan olin enemmän kuin tyytyväinen. Tälle artistille menen useamminkin.
Ne kivuliaimmat kaksi ensimmäistä viivaa, jotka saavat minut epäilemään joka kerta kuvan ottamisen järkevyyttä, sijoittuivat ranteeseen. Kipu oli yllättävän lievää, sillä muistin ranteen olevan paljon pahempi paikka ottaa tatuointia. Ääriviivat jatkoivat uhkaavasti kulkuaan kohti käden taivetta. Ennen kuin Jouni alkoi tatuoimaan itse pelattyä taivetta hän varoitti, että nyt olemme siinä ikävimmässä kohdassa tatuoimista. Vedin syvään henkeä, suljin silmät ja valmistauduin kipuun, joka ylittäisi kipukynnykseni.
En sano, etteikö tuo käden taive olisi ollut kivulias, sitä se kyllä oli. Kipu ei ollut kuitenkaan pahinta mitä olen kohdannut. Alaselkä on ollut edelleen minulle se paskamaisin kohta.
Kun ääriviivat oli saatu valmiiksi, pyysin että kokeilisimme puudutusgeeliä. Ei niinkään kivun vaan ihan kokemuksen takia. Minulla on sen verran tatuointeja, että tiedän tarkkaan miltä kuvien ottaminen tuntuu. Nyt halusin kokeilla, kuinka hyvän kivunlievityksen geeli antaa. Ehkä kaikista pahin piikki kivusta lieveni loppuajaksi tatuoimista, mutta ei mitenkään merkittävästi.
Vaikka kuva on suht iso, sen tatuoimiseen ei mennyt kovin kauan aikaa. Kaikkiaan viivähdin studiolla vain vajaat pari tuntia. Arvostan tatuoijassa tälläistä nopeutta.
Olen niin tyytyväinen uuteen tatuointiin, että tiedän palaavani Jounille toistekin. Itse asiassa olemme jo puhuneet seuraavasta tatuoinnista, sellaisesta perinteisestä Old School -kuvasta yhdistettynä itseironiaan, mutta sen näette sitten kun se on tehty valmiiksi.
Käykää tutustumassa Jounin kädenjälkeen TÄSTÄ ja varailkaa aikoja, koska iho on tehty peitettäksi tatuoinneilla. ;)
PIIKKISIAN some-kanavat
INSTAGRAM
FACEBOOK
0