PIIKKISIKA JA HELSINKI PRIDE

KESÄ-HEINÄKUUN VAIHTEESSA vietettiin taas Helsinki Pride -viikkoa. Tänä vuonna päätin panostaa lähinnä puistojuhlaan, sillä perinteinen Pride-piknik ystävien kanssa chillaillen on aina yksi vuoden kohokohdista.

Vaatteet, meikit ja muut rekvisiitat olin ostanut jo hyvissä ajoin, mutta kokonaisvaltaisen juhlalookin viimeistelevät, tottakai, hiukset.

Olin ehtinyt miettiä monenlaisia väriyhdistelmiä, jotka kruunaisivat juhlatyylini, mutta lopulta pisimmän korren vei punaoranssi yhdistelmä.

Siinä vaalea pastellin sävyinen Pravanan pinkki suoraväri nousi räiskyvänpunaiselta ja liekinoranssilta pohjalta kuin hattarapilvi kohti taivaalle piirtyvää sateenkaarta.

Tällä kertaa Pride-hahmoni oli sateenkaarelta karannut keijukainen.

KOSKA HIUKSISSANI oli entuudestaan sinimustaa sivuilla ja edessä, oli luottokampaajani Pia Rasmussen taas kerran melkoisen haasteen edessä. Miten ihmeessä saisimme mustan vaalenemaan riittävän monta astetta?

Alkuun käytimme Pravanan syväpuhdistavaa shampoota ja värinpoistoa. Tässä on ideana se, että hiusten pitää olla läpensä puhtaat, jotta värinpoisto lämmön kera pääsisi vaikuttamaan mahdollisimman hyvin.

Yllättävää kyllä, värinpoisto ei poltellut lainkaan päänahkaa, vaikka aine oli voimakasta. Vähintään yhtä yllättävää oli, että hiukset vaalenivat jo ensimmäisellä käsittelyllä riittävästi punaista hiusväriä varten.

Ammattilainen osaa!

Sitten värit päähän vaikuttamaan. Värien vaikutusajan loppuvaiheessa hoidettiin vielä ripset ja kulmat kuntoon, kuten aina.

Onnistunut lopputulos hiveli silmää ja varmisti, että hiukset tulisivat olemaan yhtä värikkään juhla-asuni kanssa.

Värinpoisto toimi tehokkaasti. Jo ensimmäisen käsittelyn jälkeen hiukset vaalenivat riittävästi, jotta punainen väri ja latvaosien pinkki tarttuisivat hiuksiin.
Rutiineihini kuuluu laittaa aina kampaamokäynnin yhteydessä myös kulmat ja ripset kuntoon. Hyvin muotoillut ja värjätyt kulmat avaavat katsetta ja parantavat ryhtiä.
Muutos entiseen oli jälleen huikea. Uusi ”tulitukka-tyyli” miellytti silmää heti ensi katsomalta.

PUISTOJUHLAN ASUKOKONAISUUTEEN kuului värikkäiden vaatteiden lisäksi kasvoihin liimatut glitter-tarrat strasseineen ja kauniit keijukaissiivet. Värikkään silmämeikin tein Models Ownin Full Moon -meikkipaletin avulla, jonka olin saanut Olet Kaunis -verkkokaupalta.

Kauneyden verkkokauppa OletKaunis.fi tarjosi Full Moon -luomiväripaletin Pride-meikkiin.

Koska halusin meikin säilyvän hyvänä koko päivän ajan, satoi tai paistoi, niin suihkuttelin kasvoille vielä IsaDora Face Mist -kiinnityssuihketta; hyvä tuote, joka myös oikeasti toimii.

Vaikka juhlapäivän viileä sää jätti toivomisen varaa, nousi tunnelma kattoon tai over the rainbow. Oli yhtä juhlaa tavata läheisimpiä ystäviä ja nauraa sydämensä kyllyydestä.

Ja kyllä se kesäkin vielä koittaa!

Studio Rasmussen
Eerikinkatu 8
00100 Helsinki

Avoinna ma–pe 10–17
(ajanvarauksella sop. muk.)

Puh. 0400 128 485

www.studiorasmussen.fi

 

Share This: