BOTULIINISTA ON MONEKSI

BOTULIINITOKSIINI, jonka yleisin kauppanimi on Botox, mielletään usein ainoastaan esteettisten hoitojen apuvälineeksi, kuten ikävien kiukkuryppyjen ja otsan uurteiden tasoittamiseen sen lihasta lamauttavan vaikutuksen takia.

Tottahan botuliinipistoksilla voidaan lamauttaa kasvojen alueella ryppyjä aiheuttavat lihakset kuukausiksi ja näin edesauttaa ryppyjen tasoittumista. Kuitenkin sitä käytetään myös moniin muihin tarkoituksiin, joilla ei ole juurikaan tekemistä kauneudenhoidon kanssa.

Botuliinitoksiini on, kuten nimikin sanoo, myrkky. Toisaalta lääketieteellisestä näkökulmasta se on samalla erittäin tehokas lääkeaine, jota käytetään yleisimmin vaikeiden neurologisten oireiden hoitoon. Näitä ovat muiden muassa lihasten tahaton nykinä ja pakkoliikehdintä. Botuliinilla voidaan hoitaa myös vaikeaa migreeniä, virtsarakon yliaktiivisuutta, liikahikoilua ja bruksismia eli hampaiden narskuttelua.

TÄSSÄ KOHTAA PÄÄSEN TAAS paasaamaan lempiaiheestani eli ammattitaidosta. Osaavissa käsissä ja oikein käytettynä botuliini on tehokas lääke, kun taas ammattitaidottomissa hyppysissä siitä tulee tappava myrkky.

Lääkäri voi määrätä potilaalleen botuliinia neurologisiin ja muihin lääketieteellisiin vaivoihin. Lääkeaineena botuliini kuuluu kelakorvauksen piiriin. Koska botuliini on hermomyrkky, sen käsittelyssä ja säilyttämisessä on oltava erityisen huolellinen. Samasta syystä tätä reseptivalmistetta saa pistää ainoastaan lääkäri tai koulutettu sairaanhoitaja lääkärin valvonnassa.

Valitettavasti esteettisissä pistoshoidoissa pätevät monin paikoin villit viidakon lait. Olen kuullut, että eräät pistoshoitoja tarjoavat yrityset tilaavat botuliinia kiinalaisista nettikaupoista tai kantavat sitä urheilukasseissa ulkomailta. Siitä, kuinka näitä villejä ampulleja on säilytetty tai missä ja millaisissa olosuhteissa ne on valmistettu, ei kontrolloi kukaan.

Muistakaa siis hyvät lukijani aina varmistaa botuliinin alkuperä; se voi kirjaimellisesti olla elämän ja kuoleman kysymys!

KAIKKI BLOGIANI SEURAAVAT varmasti tietävät minun turvautuneen botuliiniin karkottaakseni alkavia ryppyjä yläkasvoista. Mutta nyt seuraa paljastus, joka on jopa minulle arka aihe sanoa julkisesti.

Kainaloiden liikahikoilu on ollut minulle iso ongelma niin kauan kuin jaksan muistaa. Arjessa tämä vaiva on näkynyt muun muassa sillä tavalla, että hikoilu on rajannut paitojeni värit likimain mustiin.

Aina paitaa valitessani olen joutunut tyytymään tummiin väreihin, jotta hikoilu ei näkyisi. Jos olen erehtynyt laittamaan esimerkiksi vaaleanharmaan paidan päälleni, niin jo pienen hetken kuluttua hikiläikät ovat koristaneet paitaani kylkiin saakka. On ollut todella ikävää kun en ole voinut käyttää juuri sen värisiä vaatteita kuin olisin halunnut.

Kun sitten sain tietää, että olisi mahdollisuus kokeilla botuliinihoitoa apuna tähän kiusalliseen vaivaan, en ehtinyt edes kissaa sanoa, kun käsi viuhtoi jo merkkinä siitä, että haluan ehdottomasti testata tämän oljenkorren.

SAIN KUIN SAINKIN lääkemääräyksen ja kävin päivää ennen hoitoaikaa hakemassa apteekista Botox-ampullin, joka vaikutti epäilyttävän tyhjältä. Totta vieköön, pullo oli kirjaimellisesti tyhjä, lukuun ottamatta pienenpientä kuivaa täppää ampullin pohjalla. Toimenpiteeseen mennessä selvisi, että kuiva-aine laimennetaan keittosuolaliuoksella, jolloin siitä saadaan injektoitava neste.

Kainalot ovat suhteellisen arkaa aluetta, joten odotin pistosten olevan astetta kipeämpiä kuin esimerkiksi otsan botuliinihoidossa, ja kuinka oikeassa olinkaan! Irvistyksiltä ei säästytty, ja ensimmäisen kainalon käsittelyn jälkeen minun oli juotava lasillinen vettä ennen toisen puolen neulahoitoa.

Botox-ampulli näyttää tyhjältä. Pohjalla on kuitenkin hyvin pieni määrä lääkeainetta, joka laimennetaan keittosuolaliuoksella.
Botox-ampulli näyttää tyhjältä. Pohjalla on kuitenkin hyvin pieni määrä kuiva-ainetta, joka laimennetaan keittosuolalla.

BOTULIININ VAIKUTUS NÄKYI mielestäni todella nopeasti. Jo kahden vuorokauden kuluttua aloin huomata hikoilun vähentyneen merkittävästi. Viikon kuluttua hoidosta vedin ensi kertaa päälleni vaaleanharmaan paidan. Yllätys oli kyllä melkoinen, kun sain todeta ettei hikialueita muodostunut lainkaan.

Hikoilu ei tietenkään loppunut kokonaan, mutta normalisoitui. Edelleenkin oikein kovalla kuumuudella tai rankalla salitreenillä saan aikaan pienet tahrat kainaloihin, mutta ongelmahikoilu on selätetty.

Saatuani botuliinilla hoidettua vaivan, joka on vaivannut minua vuosia, en suinkaan aio jättää tätä toimenpidettä yhteen kertaan. Tämä hoitomuoto on tullut elämääni jäädäkseen.

Kaksi verrokkikuvaa. Vasemmalla ennen hoitoa paita on ollut päälläni alle 10 minuuttia. Oikealla hoidon jälkeen olen pitänyt samaa paitaa usean tunnin ajan. Kuvien olosuhteet ovat samat.
Kaksi verrokkikuvaa. Vasemmalla ennen hoitoa paita on ollut päälläni alle 10 minuuttia. Oikealla hoidon jälkeen olen pitänyt samaa paitaa usean tunnin ajan. Kuvien olosuhteet ovat samat.

Minulle hoidon teki erittäin kokenut sairaanhoitaja lääkärin valvonnassa. Mikäli Sinua, hyvä lukijani, askarruttaa joku näistä botuliinilla hoidettavista lääketieteellisistä vaivoista tai mielit esteettisiin hoitoihin, älä epäröi ottaa yhteyttä asiantuntijaan, mutta muista aina ensin varmistaa ”asiantuntijan” ammatillinen pätevyys, sillä ammattitaidolla on väliä!.

Share This: